28th September 2006 - Keski-Suomen sairaanhoitopiiri valmistautuu alueellaan tietohallinnon liikelaitostamiseen hankkimalla Ensemble-integraatioalustan tietojärjestelmien integroinnin työkaluksi.
Keski-Suomessa valmisteltavan liikelaitostamisen tavoitteena on varmistaa terveydenhuollon tietohallinnon kustannustehokkuus resursseja ja osaamista keskittämällä. Samalla vähennetään yksittäisten hankintojen, käyttöönottojen ja integraatioiden tarvetta ja kustannuksia. Terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon sähköiset potilastietojärjestelmät ja niiden alueellisen ylläpidon resurssit ja laitekanta ovat siirtymässä perusteilla olevan maakunnallisen liikelaitoksen hallintaan. Yksikkö vastaisi myös tietoverkkoyhteyksien ylläpidosta ja kehittämisestä maakunnassa sekä yhteensopivuudesta kansallisten ratkaisujen kanssa. ”Ensemble on ensi vaiheessa avaintyökalu mittavan integraatiotyön toteuttamiseen, mutta jatkossa tulemme hyödyntämään sen ominaisuuksia erilaisten automatisoitujen prosessien kehittämisessä”, kertoo tietohallintojohtaja Martti Pysäys Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä.
Sosiaali- ja terveysministeriö edellyttää, että vuoden 2007 loppuun mennessä potilaan sairauskertomustietojen tulee olla käytettävissä potilaan hoitoon osallistuvissa eri organisaatioissa. ”Potilastietojärjestelmien integrointitarve kasvaa sekä alueellisesti että kansallisesti. Meillä toimii jo maakunnallinen röntgenkuva-arkisto. Lisäksi alueellamme ollaan yhdistämässä laboratoriotoimintoja,” kertoo Pysäys.
Terveyskeskuksista kuusi käyttää Pegasos-järjestelmää, seitsemän terveyskeskusta Effica-järjestelmää ja yksi Mediatria. Sairaanhoitopiiri on myös ottanut käyttöön Effican sähköisen potilaskertomuksen, jolla on noin 2 000 käyttäjää. Siirtyminen Musti-järjestelmästä Effica-potilashallinnon käyttöön on alkamassa. ”Integroitavaa on paljon. Käytössä ollut integraatioteknologia oli vanhentumassa, joten päätimme hankkia toiminnallisuuksiltaan tarpeisiimme hyvin sopivan Ensemblen. Strateginen valintamme on, että sanomavälitys säilyy omana palvelunamme, mikä on mahdollista Ensemblella. Lisäksi tärkeää on, että voimme ”paras lajissaan” -periaatteella valita aina parhaan saatavilla olevan ohjelmiston järjestelmäympäristöömme helposti liitettäväksi. Myös tätä tavoitettamme Ensemble tukee. Hankinta liittyy myös viiden Itä-Suomen sairaanhoitopiirin yhteiseen syngergiaetujen hakemiseen, johon osaltaan päästään yhtenäistämällä alueen teknologiahankintoja”, kertoo Pysäys sairaanhoitopiirien rajat ylittävästä suunnitteluyhteistyöstä.
Tulevaisuudessa alueellisten ja kansallisten potilastietoarkistojen kehittymisen myötä potilaan sairauskertomustiedot ovat yhä helpommin käytettävissä potilaan suostumuksella potilaan hoitoon osallistuvissa eri organisaatioissa. ”Tästä hyötyy ennen kaikkea potilas; hoito nopeutuu ja vältytään muun muassa päällekkäisiltä laboratorio- ja röntgentutkimuksilta. Myös taloudelliset hyödyt ovat ajan mittaan merkittävät. Samalla tietosuoja paranee. Kun potilaan tiedot ovat sähköisiä, niiden lukemisesta jää selkeät merkinnät. Näinhän ei tapahdu nykyisten paperidokumenttien kohdalla”, Pysäys kiteyttää tulevaisuuden näkymiä.
Lisätietoja:
Martti Pysäys, Tietohallintojohtaja, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, martti.pysays@ksshp.fi,
0400 546 377
Mats Sandström, Maajohtaja, InterSystems B.V Finland, mats.sandstrom@intersystems.com,
040 546 6960
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri vastaa erikoissairaanhoidosta Keski-Suomen maakunnan alueella. Asukkaita alueen 30 kunnassa on 266.000 ja sen alueella toimii 14 terveyskeskusta tai terveydenhuollon kuntayhtymää. Keski-Suomessa kaikissa terveyskeskuksissa ja sairaanhoitopiirillä on käytössä sähköinen sairauskertomus. Terveyskeskusten ja keskussairaalan välillä on käytössä nopeat 100 Mbit/s tietoliikenneyhteydet. Työasemia on yhteensä noin 4 400 kpl ja palvelintietokoneita noin 140 kpl. Lähetteet ja hoitopalautteet sekä laboratoriopyynnöt ja -vastaukset liikkuvat pääosin sähköisinä. Käytössä on myös maakunnallinen röntgenkuva-arkisto, jossa on talletettuna yli 90 prosenttia Keski-Suomen julkisen terveydenhuollon röntgenkuvista. Kokonaisuudessaan tietotekniikka työllistää noin 45 henkilöä. Potilastietojärjestelmänä on Effica seitsemässä terveyskeskuksessa, Pegasos kuudessa ja Mediatri yhdessä. Potilastietojärjestelmien käyttölaajuuksissa ja hyödyntämisessä on eri terveyskeskusten kesken huomattaviakin eroja. Sairaanhoitopiiriss on myös otettu käyttöön Effican sähköinen potilaskertomus, jolla on noin 2 000 käyttäjää. Siirtyminen Musti-järjestelmästä Effica-potilashallinnon käyttöön on alkamassa.